Haapana

Haapana 1

Kuuntele teksi tästä:

Haapana on Suomessa esiintyvä sorsiin kuuluva puolisukeltaja. Sen latinankielinen nimi on Anas penelope. Suomessa haapanaa esiintyy koko maassa. Eniten niitä on kuitenkin Suomen pohjoisosissa. Haapana suosii korterantaisia, matalia ja reheviä vesiä. Haapana on muiden sorsalintujen tapaan muuttolintu eli se muuttaa talveksi pois Suomesta. Muuton syynä ovat talviset olosuhteet sekä ravinnonpuute. Haapanoiden kevätmuutto eli muutto pesimäalueille alkaa maaliskuussa ja jatkuu tavallisesti toukokuuhun saakka. Syysmuutto eli muutto talvehtimisalueille puolestaan ajoittuu elokuusta lokakuuhun. Haapana talvehtii pääsääntöisesti Länsi-Euroopassa.

Haapana painaa 600-800 grammaa. Sen levitettyjen siipien kärkiväli on 75-87 senttiä. Haapanan nokka on päätä lyhyempi. Sillä on korkea otsa ja lyhyt kaula. Haapana on yleisväritykseltään harmaansävyinen, mutta hieman punertavaa väritystä myös löytyy. Haapanakoiraalla on keväisin aina sulkasatoon eli höyhenpeitteen uusiutumiseen saakka kermanvalkea otsakilpi ja sen pää ja kaula ovat tummanruskeat. Naaraat ja nuoret yksilöt ovat väritykseltään ruskeanharmaankirjavia. Haapanan sulkasato eli höyhenpeitteen uusiutuminen tapahtuu kesäkuussa. Sulkasadon alkuvaiheesa haapanat eivät ole lentokykyisiä.

Haapana 2Haapana 3

Haapananaaras munii toukokuussa seitsemästä kymmeneen (7-10) kermanväristä munaa. Pesä on yleensä kasvillisuuden suojassa lähellä vettä. Haapanakoiras ei osallistu munien haudontaan. Poikaset kuoriutuvat noin kolmen viikon päästä muninnasta. Poikaset ovat lentokykyisiä noin kuuden viikon päästä kuoriutumisesta.

Haapana käyttää ravinnokseen ruohoa, vesikasveja sekä etenkin pesimäkauden alussa vesiselkärangattomia eläimiä, kuten surviaissääskiä. Myös poikaset käyttävät ravintonaan jonkin verran vesiselkärangattomia. Puolisukeltajana haapana ottaa ravinton kurottamalla sen kaulan veden pinnan alle. Lyhyen nokan takia haapana kuitenkin pääsääntöisesti ottaa ravintoa vedenpinnalta sekä rannalta.

Haapanaa voidaan metsästää. Metsästys sijoittuu syksyyn.