Kuuntele teksti tästä:
Lapasorsa on Suomessa pesivä sorsalaji. Lapasorsa on saanut suomekielisen nimensä sen lapamaisen nokkansa mukaan. Se kuuluu puolisukeltajiin eli se hankkii ravintoa kurottamalla kaulaansa veden alla. Sen latinankielinen nimi on Anas clypeata. Lapasorsa kuuluu muuttolintuihin eli se muuttaa talveksi pois Suomesta. Muuton syynä ovat talviset olosuhteet sekä ravinnonpuute.
Lapasorsaa tavataan Suomessa peltojen reunustamilla järvillä tai lintukosteikoilla. Sitä tavataan myös rehevillä eli runsaskasvustoisilla merenlahdilla. Suomessa lapasorsaa ei juurikaan tapaa Itä-Suomen pohjoisosissa eikä Pohjois-Suomessa. Lapasorsan kevätmuutto eli muutto pesintäalueille tapahtuu huhti-toukokuussa. Sen syysmuutto eli muuttaminen talvehtimisalueille ajoittuu elo-syyskuuhun. Lapasorsat talvehtivat Länsi-Euroopassa, Välimeren maissa sekä Afrikassa.
Lapasorsa painaa 500-750 grammaa. Sen levitettyjen siipien kärkiväli on 73-82 senttimetriä. Lapasorsa on raskastekoinen ja lyhyt kaulainen sorsalintu. Sen nokka on pitkä ja leveän lapamainen. Lapasorsa ui hieman etukenossa. Väritykseltään lapasorsakoiras on keväisin värikäs. Sen pää on vihreä, nokka musta ja sen rinta on valkea. Sillä on mustavalkoinen selkä sekä punaruskeat kyljet. Lapasorsanaaras on väritykseltään ruskeankirjava. Sen nokka on vihertävänruskea, jossa on kellertävät reunat. Lapasorsan siipien etureuna on siniharmaa ja siipipeili eli siivessä oleva laikku on vihreä. Lapasorsan koivet vaihtelevat oranssinpunaisesta rusehtaviin. Nuoret yksilöt sekä sulkasadon eli höyhenpeitteen uusiutumisen jälkeiset koiraat ovat väritykseltään naaraiden kaltaisia. Lapasorsien sulkasato ajoittuu keskikesään. Sulkasadon alkuvaiheessa lapasorsat eivät ole lentokykyisiä.
Lapasorsan pesä sijaitsee yleensä rantaniityllä heinämättään päällä veden läheisyydessä. Lapasorsanaaras munii toukokuussa seitsemästä kolmeentoista (7-13) kermankeltaista tai vihertävää munaa. Poikaset kuoriutuvat noin kolmen viikon kuluttua muninnasta. Poikaset ovat lentokykyisiä noin seitsemän (7) viikon kuluttua kuoriutumisesta.
Lapasorsa käyttää ravinnokseen vesikirppuja, vesisiiroja, kotiloita sekä muita vesiselkärangattomia. Lapasorsa voi myös käyttää ravinnokseen vesikasvien osia.
Lapasorsaa voidaan metsästää. Metsästys ajoittuu syksyyn.