Kuuntele teksti tästä:
Villisika on Suomessa harvinainen riistaeläin. Sen latinankielinen nimi on Sus scrofa. Sitä esiintyy luonnonvaraisesti vain eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Villisika voi olla melkein kaksi metriä pitkä ja painaa yli 200 kg. Pikku porsaat ovat syntyessään juovikkaita, ja kasvettuaan muuttvat rusehtavan harmaiksi.
Villisikaurosta sanotaan karjuksi ja -naarasta emakoksi. Villisian lisääntymisaika eli kiima-aika on alkutalvella. Villisikanaaras synnyttää huhti-toukokuussa 5-10 porsasta. Tätä porsaslaumaa kutsutaan pahnueeksi. Villisiat voivat elää noin 15-vuotiaiksi.
Villisika on kaikkiruokainen. Se syö sekä lihaa että kasvipitoista ravintoa. Villisika käyttää kuitenkin enemmän kasviravintoa kuin eläinravintoa. Eläinravinto koostuu hyönteisistä, madoista, pikkunisäkkäistä ja haaskoista eli kuolleista eläimistä. Pitkät lumiset talvet vaikuttavat villisikojen esiintymiseen ja ravinnonsaantiin. Routa eli maan jäätyminen sekä paksu lumikerros vaikeuttavat villisikojen ravinnonsaantia.
Villisioilla ei ole varsinaisia petoeläimiä eli niitä ravinnokseen käyttäviä eläimiä. Kuitenkin sudet ja karhut voivat joskus saada villisian saaliikseen. Ilves voi myös oppia saalistamaan villisian poikasia eli porsaita. Villisikaa voi metsästää ympäri vuoden. Emakko yhdessä pahnueensa kanssa on kuitenkin rauhoitettu eli sitä ei saa metsästää. Metsästäminen on ollut tähän asti vähäistä, mutta villisikojen määrän lisääntyessä niiden metsästäminen yleistyy.
Villisiat voivat aiheuttaa vahinkoja juurikas-, peruna-, vilja- ja marjaviljelmille. Villisiasta ei juurikaan ole vaaraa ihmiselle.